Kommandiittiyhtiö - Mikä on kommandiittiyhtiö?
Kommandiittiyhtiöllä tarkoitetaan henkilöyhtiötä, jolla on vähintään yksi vastuunalainen yhtiömies sekä yksi äänetön yhtiömies.
Kommandiittiyhtiöllä tarkoitetaan henkilöyhtiötä, jolla on vähintään yksi vastuunalainen yhtiömies sekä yksi äänetön yhtiömies. Ero avoimeen yhtiöön on ainoastaan äänettömän yhtiömiehen rooli. Hänen vastuunsa rajoittuu sijoittamaansa pääomaan, eikä äänetön yhtiömies osallistu yhtiön hallintoon, mikäli asiasta ei ole yhtiösopimuksessa erikseen sovittu.
Äänettömän yhtiömiehen tulee sijoittaa panoksensa rahana tai rahanarvoisena omaisuutena. Laissa ei määritellä panoksen alarajaa, mutta sen tulisi olla sen suuruinen, että sillä on todellista merkitystä yhtiön toiminnalle. Vastuunalainen yhtiömies sen sijaan vastaa yhtiön veloista ja sitoumuksista koko omaisuudellaan, mutta samalla myös päättää yhtiön toiminnasta.
Kommandiittiyhtiön verotus
Kommandiittiyhtiössä vastuunalaisten yhtiömiesten tulo-osuudet jaetaan pääoma- ja ansiotuloksi.
Pääomatuloa on määrä, joka vastaa 20 prosenttia osakkaan nettovarallisuusosuudesta, johon on lisätty 30 prosenttia verovuoden päättymistä edeltäneen vuoden aikana maksetuista palkoista.
Nettovarallisuus saadaan kaavalla varat miinus velat. Pääomatulon vero on 30 000 euroon asti 30 prosenttia.
Ansiotuloa on laskennallisen pääomatulo-osuuden ylittävä tulo, jotka verotetaan ansiotulona progressiivisesti. Ansiotulon verotus on pääomatulon verotusta lievempää noin 20 000 euroon saakka. Veron maksavat vastuunalaiset yhtiömiehet siinä suhteessa kuin yhtiösopimukseen on kirjoitettu.
Palkan maksaminen yhtiömiehille
Kommandiittiyhtiö voi maksaa palkkaa yhtiömiehelle, minkä lisäksi yhtiömies voi tehdä myös yksityisottoja. Yksityisotoilla tarkoitetaan rahan nostamista yrityksen tililtä omaan käyttöön, jolloin firma kassa pienenee, mutta yrityksen tulos ei laske yhtään noston takia.