Avoin yhtiö - Mikä on avoin yhtiö?
Avoin yhtiö on yhtiömuoto, jossa kaikki yhtiömiehet ja -naiset vastaavat henkilökohtaisesti yhtiön veloista ja muista velvoitteista sekä omasta että muiden yhtiömiesten puolesta.
Avoin yhtiö on yhtiömuoto, jossa kaikki yhtiömiehet ja -naiset vastaavat henkilökohtaisesti yhtiön veloista ja muista velvoitteista sekä omasta että muiden yhtiömiesten puolesta. Avoin yhtiö on itsenäinen oikeushenkilö. Se perustetaan kahden tai useamman yhtiömiehen tekemällä yhtiösopimuksella. Yhtiömiehinä voi olla joko luonnollisia henkilöitä tai yhteisöjä, kuten muita yrityksiä.
Avoimen yhtiön verotus
Avoimen yhtiön verotus toimii kuten kommandiittiyhtiönkin. Koska yhtiö on henkilöyhtiö, sitä ei käsitellä itsenäisenä verovelvollisena kuten esimerkiksi osakeyhtiötä.
Avoimessa yhtiössä tulos jaetaan yhtiömiehille verotettavaksi tulo-osuuksina. Nämä tulo-osuudet jaetaan ansio- ja pääomatuloiksi yhtiömiehen nettovarallisuusosuuden mukaan. Nettovarallisuus lasketaan kaavalla: varat – velat + 30% verovuoden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana maksetuista palkoista.
Yhtiömiesten tulo-osuuksista määritellään ensin pääomatulon osuus. Se on 20 prosenttia yhtiömiehen osuudesta edeltäneen verovuoden päättymishetken nettovarallisuuteen. Loppuosa verotetaan ansiotulona. Pääomatulot verotetaan pääosin 30 prosentin verokannalla. Tulo-osuuksien ansiotulot verotetaan yhdessä yhtiömiehen muiden ansiotulojen kanssa progressiivisen veroasteikon mukaisesti.
Avoimen yhtiön tappiota ei voi verotuksessa siirtää lainkaan yhtiömiehelle. Jos tulos on voitollinen, tuloksesta vähennetään aiempien vuosien vahvistetut tulolähteen tappiot.